Istuvan edustajiston puheenjohtaja Kasper “Kassu” Stenbäck kirjoitti vaalien alla huomionarvoisen postauksen edaattorien läsnäoloista. Ylpeänä voin mainostaa olevani yksi niistä kahdeksasta edaattorista, jotka ovat saapuneet paikalle valtaansa käyttämään aina äänivaltaisena ollessaan (hallituksen jäsenenähän olen estynyt toimimaan edustajistossa, mutta toki edelleen joka kokouksessa paikalla)!
Kuten Kassu jo totesikin, kannattaa harkita tarkkaan kenelle äänensä antaa. Läsnäololistasta silmiin pistää mm. viime vaalien äänikuningas Lauri Loikkanen: läsnäoloprosentti 14%! (Siis what???)
Hienoja ajatuksia on monellakin ehdokkaalla, mutta totuushan on se, että vaikuttamaan pääsee vain kokouksissa käymällä ja muutenkin aktiivisesti toimimalla. Ja kokouksissakin olisi tietysti hyvä uskaltaa avata suunsa ja kertoa omia mielipiteitään, samoin edustajiston työryhmien toimintaan osallistuminen on tärkeää. Anna siis äänesi minulle, niin lupaan jatkaa nykyisessä edustajistossa noudattamaani aktiivisen osallistumisen linjaa. Näin saat äänellesi täyden vastineen
Googlasin Lauri Loikkasen Kontaktin vanhasta puniksesta. Siinä kaikki näytti vielä hyvältä!
Loikkasen puolustukseksi voin sanoa, että tietääkseni kaveri on tehnyt tämän vuoden täyspäivätyötä, tai aika paljon pidempää päivää. Ensimmäisen vuoden Loikkanen muistaakseni osallistui oikein hyvin.
Ari
Eikös muuten Tenho ollut se nimenomainen yksi henkilö, joka jäi pois kun opiskelijat äänestivät vararehtorista. Pikkulinnut lauloivat..